No niin,

Silloin kun miettii, itkeäkö vai nauraa, niin valitse nauraa. Tämä siksi, koska itkeminen on perseestä. Se symboloi
  • tilanteen hallinnan menettämistä
  • epäonnistumista
  • kyvyttömyyttä selvitä tilanteesta.
Itseään niskasta kiinniottaminen ja jaloilleen nouseminen taas on oikea teko. Vai onko? - kysyn. Pitääkö joskus sukeltaa pohjaan asti, että tuntee oman syvyytensä? Kaikki valehtelevat itselleen, paitsi Jari Sarasvuo. Uskokaa pois, se kaveri on ajatellut lähes kaiken etukäteen. Elämän itseisarvot ovat meille kaikille nykyään arkipäivää. Olisinpa tuntenut 50-luvun hankaluuden ja helppouden. Helppous oli hankaluudessa. Nykyään kaikki on helppoa. Siinä ne elämän arvot menee vituralleen.

Miehen arvot on aina yksi ja sama: seksi. Tavalla tai toisella. Kaikki johtaa siihen, että mies tavoittelee seksiä. Tämän tietäen jotenkin aina huomaan ajattelevani että miksi tuo mies käyttäytyy noin saadakseen pillua? Koska aina se on siitä kyse. Syvällisyys on aina perseestä, sillä saa huonosti pillua.

Siitä puhe mistä puute. Kävin nimittäin juuri kylällä (pieni kylä, kiersin kaikki kuppilat) eikä sieltä tarttunut mukaan mitään. Huomaa että vanhaksi on tullut, kun vakionaamat vaihtuu kapakoissa jatkuvasti. Sitä alkaa tietyssä vaiheessa ajatella mitä sitä nyt oikeasti haluaisi tehdä? En tarkoita sillä työtä, enkä perheenperustamissuunnitelmia, enkä miten sitä haluaa asua, en mitään sellaista. Tarkoitan, mitä minä oikeasti itse haluan? Kun yrittää häivettää edestä pois sen kissan kokoisin kirjaimin kirjoitetun "etsin rakkautta ja ennenkaikkea väliaikaista rakkautta"-lööperin, niin takaa paljastuu paljon kivoja juttuja. En vaan ole paljastanut vielä yhtäkään niistä. Tiedän, että jotain jännää minä haluan. Olen paljon lapsellisempi kuin tuttavani. Jos olisin yksin maailmassa, saattaisin tehdä hiekkakakkuja.

Määritteleminen on kaikki kaikessa. Selityksen tajuaminen kaikelle käyttäytymiselle.
  • Miksi ihminen kirjoittaa blogia? Tarpeesta ilmaista itseään.
  • Mistä ilmaisun tarve kumpuaa? Ahdistuksesta ja tarpeesta saada hyväksyntää ajatuksille.
  • Mikseivät ihmiset ilmaise itseään elämässä, miksi he kirjoittavat nettiin? Koska maailmasta on tullut julma! Kaikki ovat niin ilkeitä. Nykynuorisokin on niin ihmeellistä.
Rakas harrastukseni on ollut kerätä rahaa. Vaan huomasin yksi päivä että en minä rahaa halua, vaan haluan riippumattomuutta (vapauden tunnetta) ja rakkautta. Lähdinpä siis etelänmatkalle. Huomasin lentokoneessa, että käyttäytymiseni johtuu siitä, että yritän osoittaa itselleni riippumattomuutta. Bulgariassa koitin etsiä väliaikaista rakkautta. Ei löytynyt. Ei ihmisen pitäisi tarvita osoittaa itselleen mitään. Mitä ihmisen sitten pitäisi osoittaa ja kenelle? Vastaus: ei mitään.

Huomasin, että ajattelen ihan turhia asioita. Ei näitä pitäisi ajatella - mitä vikaa minussa on? Minulla on liikaa aikaa ja pakonomainen tarve hallita kaikkea ympärilläni.

Päätinkin aloittaa kampanjan hallitsemattoman ilonpidon hyväksi. En aio tehdä enää mitään minkään muun hyväksi kuin oman ja läheisteni ilonpidon hyväksi. Siispä, aivot narikkaan. Aina kun huolet alkaa painaa, sanon itselleni:

»Pitäisi ennemmin nauraa kuin itkeä»

En todennäköisesti kirjoita kovin usein, joten seuraava merkintä saattaa tulla hyvin pitkän ajan päästä.